keskiviikko 5. elokuuta 2015

Eläinlääkäri, juoksutusta ja muuta puuhastelua

Pahoitteluni jo heti tähän alkuun yli viikon postaustauosta! Kiirettä pukkaa, ja tukkaputkella olen mennyt monen päivän ajan, kun tuntuu että tekemättömiä töitä on aina vain enemmän ja enemmän. Viimepäivistä on kuitenkin sen verran paljon kerrottavaa, että postauksesta tulee kuvien kanssa vähän pitkähkö.

Viimeviikon maanantain ja tiistain välisenä yönä Jullen turpaan oli tullut tuollaista ihmeellistä kuivaa näppylää; iho ei aristanut, mutta ei tuo normaaliakaan ollut. Samalla laitumella olleella Raketilla oli myös samaa näppyä turvassa, mutta huomattavasti vähemmän, ja lauman kolmannella jäsenellä Morkkiksella ei ollut yhtään. Vieraiden orien omistajalle laitoin viestiä, ja hän kysyi eläinlääkäriltä mistä tuollaista voi tulla ja miten pitäisi hoitaa. Tuon aiheuttajasta emme saaneet tietoa, mutta ohjeeksi saatiin helosan-voiteen levitystä turvalle vahva kerros, ja katsoa auttaako se. Jo seuraavana päivänä Jullen turpa oli paljon parempi, joten jatkoimme helosanin käyttöä, ja nyt turpa on jo normaali. Onko teillä ollut vastaavaa? Olisi mielenkiintoista kuulla miten hoiditte ja mistä on aiheutunut.

Tästä samaisesta porukasta on lisää kerrottavaa, sillä laumakoko pieneni kahteen hevoseen. Viikonloppuna huomasimme Raketilla (keskellä) haavan kaulassa, jonka saimme hoidettua kuntoon puhdistusaineella ja antibioottirasvalla muutamassa päivässä. Rakettia tuli kuitenkin maanantaina eläinlääkäri katsomaan toisen asian takia, sillä sen vasempaan silmään oli ilmeisesti tökännyt jokin, ja silmä tulehtui. Eläinlääkäri tarkisti sen, ja aivan vilkkuluomen vieressä oli isohko haava. Omistajan kanssa mietittiin hetki vaihtoehtoja jäisikö ori meille hoidettavaksi, ja omistajat sitten kävisivät silmää hoitamassa useaan kertaan päivässä kymmenien kilometrien päästä, vai miten järjesteltäisiin asiat, sillä meilläkin on omat menomme emmekä ehdi neljästi päivässä lääkkeitä laittamaan. Päädyttiin kuitenkin siihen, että Raketti lähti omaan kotiinsa parantelemaan silmäänsä, kun Morkkis (vasemmalla) jäi pitämään vielä Jullelle seuraa.

Eilen kävimme äidin, sekä siskojeni Roosan ja Riikan kanssa Ähtärin eläinpuistossa katsomassa uusinta asukkia, pikkupandaa, sekä muita eläimiä. Itse kuvasin ainoastaan kännykälläni, mutta luulempa, että Riikan valokuvausblogiin tulee jossainvaiheessa parempia kuvia eläimistä.

Ähtäristä ja Tuurista kotiuduttuamme loppuilta meni (yllättäenkin) hevosten parissa, kun jonkinaikaa vuolin Vapun, Ladyn ja Siken kaviota. Sikke oli kaikista helpoin, kun Vappu ja Lady päättivät lähteä aina retkeilemään keskenkaiken kun kavio oli sylissäni. Vuolujen jälkeen kävin Banskun kanssa kävelyllä ja samalla reissulla kävimme hakemassa äiten kotiin mustikkametsästä.

Meidän hevosten suurta herkkua näin kesällä ovat mansikat, joita erityisesti Lady ei voi vastustaa, sekä mustikat :)

Tänään vietiin Lady ja Sikke toiselle laitumelle syömään muutamaksi tunniksi, sillä erityisesti Sikke tarvitsee lisää massaa, ja eihän se yksin pärjää missään joten kaveri oli oltava mukana. Vaikka Lady on riskissä kunnossa, se on silti parempi syömäkaveri kuin lihavat ponit. Sillävälin kun L ja S olivat syömässä, ajattelin tehdä laitumella seuraamisharjoituksia Minnin kanssa. Eihän siitä mitään meinannut tulla, sillä Vappu pyöri kokoajan ympärillä, ja Minni on muutenkin ärsyyntynyt kyseiseen poniin. Saatiin kuitenkin hetki harjoiteltua, ja meni vallan hyvin loppujen lopuksi kun otettiin Vappukin kunnolla leikkiin mukaan. Banskua ei yllättäenkään kiinnostanut, joten vein sillekin lohdutukseksi muutaman leipäpalan.
Videolta kaapattu...
Meiltä oli punainen paimenlanka loppu, joten viriteltiin Roosan kanssa Ladyn ja Siken päivälaitumelle rautalangan päälle pikkupaalien ympäriltä otettuja punaisia naruja, jotta saatiin laitumen reuna-aita näkyviin. Hevosilla ei ole siis edes virtaa tuolla laitumella, mutta pysyisivät hyvin myös pelkkien paalinarujen takana.

Tänään myös juoksutettiin Sikkeä pitkästä aikaa. Puettiin sille päälle juoksutusvyö, mutta jo alkumetreillä irroittelin piuhat kuolaimista, sillä hevonen ei tykännyt ja minä en sitä osannut käyttääkkään :D Sikke meni siis paljon paremmin ilman ylimääräisiä remmejä, ja raviympyrällä pysyttiin yllättävän hyvin!
Minä jo aluksi aivan solmussa liinan kanssa, ja päätettiin irroittaa myös sivuohjat heti pienen kävelyn jälkeen...
Lisään tähän loppuun vielä muutaman tämänpäivän otoksen, kun päätin ulkoiluttaa kameraani pitkästä aikaa. Ja ainiin, hyvää alkanutta elokuuta!



tiistai 28. heinäkuuta 2015

B:n ja loimien pesu + video

Ladyn kanssa laatuaikaa
Huih, kohta alkaa loma olla ohitse, ja koulun alkuun on vain 2 viikkoa! YO-kirjoituksiin valmistautuminen on jäänyt todella vähälle kaiken muun mukavemman asian takia... Noh,mitäpä minä sitä koulua tässä vielä vauhkoan, vaan kerronpa taas jotain viimepäivistäni. Tänään on ollut todella paljon hommia, sillä siskoni Roosa ja Riikka lähtivät äidin kanssa Ahvenanmaalle kolmeksi päiväksi, joten minulla on kotona nyt omien hommien lisäksi paljon muuta muistettavaa.

Lopultakin viime lauantaina oli sen verran lämmintä, että pääsin pesemään pienen vaalean ponin, Banskun. Tämä on kyllä niin paljon helpompi tapaus kuin sielunsiskonsa Vappu, joka pyörii ja hyörii aina vettä nähdessään. Bansku seisoi kiltisti aloillaan koko pesun ajan, mutta yksi ärsyttävä tapa sillä kuitenkin on; heti pesun  jälkeen on pakko päästä piehtaroimaan joko keskelle pihaa hietikolle, tai laitumelle sille ainoalle multaiselle kohdalle. Nyt pysyttiin jonkin aikaa nurmikolla kuivattelemassa karvaa, mutta heti laitumelle päästessään ponilla oli ruskea multapeite ympärillään...

Lauantaina pesin lisäksi hevosten likaiset ja paljon käytetyt fleece-loimet, kaulakappaleet sekä viltit. Niissä oli kyllä aikamoinen urakka ja kanniskelu pesupaikalta pyykkinaruille kuivamaan, sillä loimia oli yhteensä päälle 10 kpl. Tänään sitten jatkoin urakkaani sade- ja toppaloimilla, joita oli yhteensä 16. Voisin veikata että kädet saattavat olla huomenna vähän kipeät, sillä loimet olivat todella painavia kannettavia märkinä, sekä kääntäminen toisinpäin kesken pesun oli hurjan haasteellista. Olin tietenkin operaation jäljiltä aivan hevosen karvoissa ja märkänä vedestä joka aina taidokkaasti lentää päälleni.

Viikonloppuna minulla oli myös aikaa ratsastaa yhdessä Roosan kanssa. Yritettiin taivutella hevosta, sekä ravailtiin jonkinverran. Sikke meni ihan ok, mutta pitäisi vain saada sitä liikkumaan enemmän eteen ja alas, jotta saataisiin lihaksia lisää. Myös Siiri kävi ratsastamassa eilen, ja siinä ne jumppasivat Siken kanssa jonkin aikaa. Hiljaa hyvä tulee, ja kun Siken kanssa edetään pienin askelin, päästään luultavasti taas joskun harjoittelemaan laukkaakin, kunhan saadaan käyntiä ja ravia paremmaksi!
©Riikka Tuomi



Lisäksi tein viikonloppuna videon meidän laitumen oripojista, ja kuten arvata saattaa; ne rauhalliset ja isot ovat lämppäreitä kun se pieni ja pahankurinen on meidän Julle-poni.

torstai 23. heinäkuuta 2015

Issikkavaellus, ja kaveri ratsastamassa

Noniin, ehdimpä vihdoin tänne bloginkinpuolelle kirjoittelemaan, sillä tällä viikolla on ollut kovasti kiirettä; Maanantaina kaverini Siiri oli meillä kuvaamassa meidän eläimiä, pääosin hevosia, mutta mukaan taisi mahtua muutamia pässi- ja lehmäkuviakin, niistä oma postaus myöhemmin. Tiistaina olinkin sitten Nokialla autokoulun kanssa harjoittelemassa liukkaalla radalla ajoa, joka oli super hyvää harjoitusta tulevia talvikelejäkin varten!  

Keskiviikkona olimme siskoni Roosan ja kaverini Siirin kanssa islanninhevosvaelluksella Jämsässä Pirttijärven islanninhevostallilla, jossa vaeltelimme vaihtelevassa maastossa yhdessä ohjaajan ja talliapulaisen kanssa 1,5 tuntia. Täytyy kyllä sanoa, että oli todella mukava reissu, ja pääsimme kokeilemaan useita pätkiä tölttiä, sekä muutamaan kertaan mentiin kiitolaukkaa mäkien päälle. Ei voi muutakuin kehuja antaa palvelusta, ohjauksesta, maastoista ja superihanista hevosista! Tuonne on pakko päästä joskus uudestaan, ja suosittelen paikkaa kyllä kaikille, joten ei muutakuin kipinkapin varaamaan omat vaellusajat :) 
Minä ja 16-vuotias ruuna Vingur

Minä ja Vingur (vas.), Siiri ja Köngur (kesk.) sekä Roosa ja Ingulfur (oik.) 

Tänään, torstaina, Siiri kävi ratsastamassa Sikellä. Arvatenkin Sikellä oli taas kova hoppu, mutta hetken verryttelyn jälkeen hevonen alkoi kulkemaan jo vähän paremmin. Tämä alkukankeus johtui osittain ainakin siitä, että ratsastaja oli täysin vieras hevoselle. Siiri laittoi Siken kyllä kunnolla töihin ja ratsastuksen lopuksi Sikke oli valtavassa hiessä kesälaitumella rapistuneen kuntonsa sekä kovan aivotyöskentelyn vuoksi. Hetki jo ajateltiin, että nytkö hevonen on ihan loppuunajettu, mutta laitumelle päästessään se lähti iloisesti laukkaamaan ympäri laidunta.


Myös kesälaitumelle tulleet orit ovat kotiutuneet viimeviikonloppuisesta muutosta, ja lauman johtaja Julle on ottanut huolehtiakseen lauman vahtimisen; tänäkin aamuna Julle oli skarppina nojailemassa aitaa vasten odotellessaan aamunameja, kun muut pojat vetelivät vielä sikeitä :)