sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Jullen irtojuoksutus

Eilen irtojuoksutettiin Jullea meidän vielä keskeneräisellä kentällä. Ennen Jullen hakua rakenneltiin Roosan ja äiten avustuksella pieniä esteitä, sekä siivoiltiin ylimääräisiä tavaroita pois. Nikkaroimme myös aidat puuttuviin kohtiin, jotta poni ei ryntäisi puuliiteriin. Menoa kuvaamassa oli Riikka.

Aluksi tutustutin Jullea narun päässä esteisiin jotka aiheuttivat pientä jännitystä. Kierrettiin kertaalleen alue läpi kunnes päästin Jullen irti. 

 Koska yhdessä reunassa kasvaa vähän ruohoa, Julle oli alkuun kiinnostunut vain syömisestä vaikka kuinka sitä usutin juoksemaan. Lopulta tammojen hirnunta laitumella sai pojan innostumaan, ja se meni hyvinkin lujaa. Saipahan purettua energiaansa kunnolla.












Julle kävi ahkerasti tutustumassa esteisiin, mutta ne olivat silti liikaa "isolle" orille. Julle siis ei uskaltanut mennä edes niiden ohi, joten laskin estetolpat maahan. Tästä helpottuneena poni pääsi myös toiseen päähän, ja sepä vasta riemastuttikin ensikertalaista.




Kasalla toisessa päässä oli viirakangas, jonka yli ollaan harjoiteltu menemään jokaisen hevosen kanssa. Minnille tuo ei tuottanut mitään ongelmaa, kun muut tammat sai kankaan päälle namujen avulla. Julle kävi tutustumassa lähemmin kankaaseen, ja arvatenkin päätyi maistelemaan sitä.








Ensimmäinen maapuomin ylitys! Uskon että ponilla riittää pomppua melko pitkälle, kunhan vaan reenataan lisää Jullen kanssa.




Hetken jo epäilin, että millä saan tuon villiponin vielä kiinni, mutta se sujuikin super hyvin! Lopuksi käytiin tallista hakemassa hyvänmielen porkkanat ennenkuin lähdettiin takaisin laitumelle. Illalla talliin tulo oli todella rauhallista; taisi ponilla painaa jo pieni väsy päälle päivän urheilusuorituksen seurauksena.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti