keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Kesä tulee

Eläinten ulospääsykausi senkun jatkuu; nyt lehmiä on laitumella jo puolet koko määrästä, sekä pässit pääsivät ulos omaan tarhaansa. Vilholla ja Otolla oli kyllä niin kova matsi aluksi, että ne täytyi erottaa, kokeiltiin kuitenkin seuraavana päivänä niitä taas yhteen, ja olivatkin jo paremmin. Nyt pässit siis ovat lammen rannassa maisemanhoitajina. Myös hevoset ovat yötä-päivää pihalla. Vaikka karhu onkin liikuskellut taas lähistöllä, uskalletaan pitää hevosia ulkona, sillä iso lehmälauma on langan toisellapuolella turvana.


Lady, B ja V on päästetty joka päivä tarhan ulkopuolelle totuttelemaan vihreään heinään, siinä samalla sitten siistivät tarhan ympärystää. Jullelle laajennettiin tarhaa, ja Sikkeä ja Minniä ollaan viety vanhalle laitumelle syömään. Kohta kun heinä on tarpeeksi pitkää voidaan päästää hevoset kunnon laitumille, siitä luvassa sitten kunnon kuvapläjäys!

Julle on saanut kesäriimun päähänsä, ja se sopii sille kuin nenä päähän! Nahkariimu on kuitenkin tälläisillä keleillä turhan hiostava ainakin niiden pehmustetollojen kanssa. Hain myös tutulta Jullelle ne uudet suitset, ja nyt Jullella on sitten ensimmäiset ihan ikiomat uudet suitset.

lauantai 23. toukokuuta 2015

Vastavaloa


Lehmillä alkoi torstaina laidunkausi, kun 25 niistä laskettiin ulos laitumelle. Voi sitä riemun määrää, kun ammut saivat syödä mahansa täyteen vihreää ruohoa, ja  pienet vasikat pääsivät ensikertaa kirmaamaan isolle pellolle ♥ Laajennettiin myös Banskun, Vapun ja Ladyn tarhaa niin että saavat totutella pikkuhiljaa vihreelle.



 



Jullella on jo hetkenaikaa ollut laitumella muutama matala este. Poni innostuu hyppimään, tai no useastikin kaahottamaan niistä läpi, kun ihminen juoksee rinnalla. Kyllä siitä vielä ihan kelpo estekoni tulee kunhan harjoittelee vaan. Jullelle ostettiin tänään Ideaparkista uusi kesäriimu, ja uudet meksikolaiset suitetkin on tulossa, kun edelliset sanoivat itsensä irti...



Kamerani kanssa olen liikkunut taas lähipäivinä paljon, kun eläimet pääsevät ulos, ja auringonvaloa käyttäen saa leikiteltyä hyvin valon kanssa. Itseäni erityisesti innostaa vastavaloon otetut kuvat, joita postauksen alussakin oli. Vastavalo-efekti saa aikaan aivan erilaisen tunnelman kuin mitä normaalisti kuvasta välittyisi.

Tässä vielä muutama kuva, mitä siskoni Riikka nappasi minusta ja Minnistä eräänä kauniina päivänä.



maanantai 18. toukokuuta 2015

Mitä ensikesänä?

©Riikka Tuomi
Oih, alle pari viikkoa kunnes alkaa kesäloma ♥ Tässä on tietenkin välissä vielä koeviikko, mutta ei anneta sen lannistaa! Autokoulunkin olen aloittanut, ja tänään olin ensimmäisellä ajotunnillani. Viikonlopusta sen verran, että lauantaina käytiin kaverini ja veljeni kanssa ongella läheisellä kirkasvetisellä järvellä. Saatiin pieniä ahvenia toistakymmentä kappaletta. Muuten oli nätti keli mutta kylmä tuuli sai sormet palelemaan. Ennen kotiinlähtöä paistettiin makkaraa laavulla, ja etsittiin pari geokätköä.

Miltä tuleva kesä näyttää minun silmin?

1. Irtiotto arjesta

 2. Vihreä ruoho ja suuri laidun

 3. Ratsastus hyvässä seurassa

 4. Ötökät ja niitä vastaan suojautuminen

 5. Pesu ja sen jälkeinen puhtaus

6. Kiiltävä kesäkarva ja iso heinämaha


Parasta kesässä tietenkin on yhteinen aika nelijalkaisten ystävien kanssa ♥

©Anne Nieminen
Kesällä olisi tarkoitus suunnata katsomaan Banskun 2006-vuonna syntynyttä varsaa, Pojua. Lisäksi näillä näkymin Jullelle on tulossa kaksi lv-orivarsaa kaveriksi ainakin kuukauden ajaksi. Pääsevät pojat sitten nahistelemaan keskenään laitumille, eikä Jullenkaan tarvitse olla koko kesää yksin. Saattaa myös olla, että kesällä blogissani vilahtelee yksi uusi kaviollinen tuttavuus, mutta se jääköön vielä arvoitukseksi :) 

lauantai 9. toukokuuta 2015

Irtohypytystä

Tänään viriteltiin Roosan kanssa Minnin ja Siken laitumelle irtohypytys-paikka, toisinsanoen tehtiin kuja, jonne kannettiin muutama este pikkupaalien päälle. Esteinä meillä oli käytössä ilmeisesti lasikuidusta valmistettuja keltaisia tolppia, joita iskä on hankkinut jo aiemmin, mutta nyt vasta huomattiin niiden sopivan myös estekalustoksi. Minnille tämä oli tuttua puuhaa, sillä on käynyt ainakin kerran estekisoissa ennen meille tuloaan, kun taas Sikelle tämä oli ihan uusi harrastus. Oikein sai ihmetellä miten Minnillä jäi niin pajon ilmavaraa, nähtävästi myös lihapullaltakin löytyy pomppua! Esteet ei olleet kuin arviolta 30cm korkeita, mutta kyllä tuo poni kimposi lähemmäs metrin korkeuteen.



Myös Sikke yllätti positiivisesti; ex-ravuri, joka ei ole ikinä ennen harrastanut hyppelyä (mitä nyt narun päässä kävellyt 10cm korkean kepukan yli muutaman kerran) sai aikaan ainakin yhden onnistuneen pompun, vieläpä isolla ilmavaralla. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, ehkä Siken kanssa päästään harrastamaan tätä lajia joskus ihan selästä käsin. Sikke oli reippaana työmiehenä avittamassa esteiden rakentamisessa, mutta niiden purku oli sen verran tylsää hommaa, että tamma päätti mennä sivummalle vääntelemään naamaansa.



Irtohypytyksestä kokosin videon, jonka pääset katsomaan joko tästä linkistä, tai alta:

Tässä vielä muutama kuva parin päivän takaiselta pyöräretkeltä Riikan kanssa, matkalla löydettiin myös yksi geokätkö ihan meidän läheltä, ja ihailtiin tietenkin kauniita maisemia :)



Viimeviikolla ilmestyi myös youtube-profiiliini uusi video, tälläkertaa Oliver-kissasta, videon pääset halutessasi katsomaan joko tästä linkistä tai alapuolella olevasta kuvasta: