maanantai 29. joulukuuta 2014

kuvia, tekemisiä ja lisätietoa Ladyn jalasta

Noniin, miten tää taas meni näin, että oon ihan kokonaan unohtanu kirjottaa tänne! No nyt yritän tiivistää tähän, mitä viimepäivinä oon puuhaillu :)


 Minnille olen opettanut tempun, nyt se osaa pussata käskystä! :) Harjoiteltiin 4-5 iltana, ja nyt Minni on turpansa kanssa joka paikassa!

26.12. perjantaina minä ja siskoni Roosa ratsastettiin Sikellä. Ravattiin paljon ympyröitä, ja kokeilin taas muutaman laukannoston, ja meni ihan ok! Oltiin ratsastamassa Siken ja Minnin tarhassa, jossa ympyröistä saatiin tehtyä isoja. Ratsastus sujui melko hyvin, ja lopuksi heitettiin sitten Sikelle toppaloimi ja vietiin takaisin ulos.




Otettiin vielä yhteiskuva lopuksi
Lauantaina 27.12 päätin hieman ehostaa muutamaa hevostarviketta, joten otin ompelukoneen esille! Ompelin siis Siken satulahuopaan pingviinikuvan alareunaan, ja Minnin kangasloimeen ompelin nalleheijastimen, sekä niskan päälle pehmusteen :) lisäksi kiinnitin yhden loimen jalkalenkin takaisin, joka oli irronnut.






Tänään, eli 29 joulukuuta oli todella kylmä ( enimmillään -24 astetta), mutta kaunis päivä, joten hain taas kameran ja lähdin kuvaamaan :) Tänään kameran eteen pääsivät erityisesti Julle ja Lady.


Kävin myös navetassa ottamassa muutaman kuvan, tässä parhaat kaverukset; Odette, Olex ja meidän toinen pässi Otto. Pässit erotettiin toisistaan, kun Vilho rupesi kiusaamaan Ottoa. Tällähetkellä Vilho on siis yksin omassa aitauksessa, ja Otto saa olla viiden vasikan kanssa samassa aitauksessa, ja viihtyy todella hyvin ammukavereiden kanssa. Otto pitää myös puolensa erityisesti kaurajauhojen suhteen!

Mikkihiiri nenässä ♥






"Joko mä nyt saisin niitä herkkuja?"















Tänään illalla kävi kengittäjä vuolemassa kaikkien hevosten kaviot. Siinä samalla sitten saatiin selville mikä Ladyn jalassa oikein on. Kengittäjän  mukaan Ladyn etujalan uloimmasta koukistajajänteestä on revennyt ainakin 50%. Hän myös kertoi, että kannattaa kylmätä jalkaa jatkossakin, ja kääriä tukiside jalan ympärille aina kun hevonen ulkoilee. Jalka kuulemma ei koskaan parane täysin kuntoon, mutta ehkä jo kesällä jalka rupeaa taas kestämään käyttöä. Jalka on nyt jo paljon paremmassa kunnossa, kuin aluksi, ja Lady pystyi varaamaan painoa etujalalle samalla kun kaviot vuoltiin, mikä on hyvä merkki!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti