maanantai 12. syyskuuta 2016

Kuvia ja ekat ratsastukset

Meillä on lähtenyt arki hyvin rullaamaan uuden hevosen kanssa; Sikke ja Sani ovat jo tottuneet toisiinsa oikein kivasti, ja ne ovat tuolla laitumella jo rapsutelleetkin toisiaan. Ollaan käyty Sanin sekä Siken ja Roosan kanssa katselemassa tallissa ja lähipelloilla, ja Sani on ollut tosi rauhassa ainakin kun saa Siken kanssa liikkua. Saatiin Riikka perjantaina kuvaamaan meitä, kun kävimme yhdellä lähipellolla kävellen syöttämässä polleja. Mielestäni se on aivan mahtava valokuvauspaikka, sillä on isot pinta-alat tyhjillään mukavan rauhallisella taustalla, ja pellosta kasvavista keltaisista kukista saatiin vähän kontrastia!
Postauksen kuvat ©Riikka Tuomi
Roosa & Sikke
Ja ei, Sani ei ole pienempi kuin Sikke; me seisottiin Sanin kanssa vaan alamaalla verrattuna Roosaan ja Sikkeen :D
Eilen minulla sekä Roosalla oli samaan aikaan vapaata pieni hetki, joten ehdittiin ratsastaan. Roosa siis ratsasteli tavalliseen tapaan Sikellä, ja minä ensimmäistä kertaa Sanilla sen meillä ollessa. Sanin mukana tullut satula kun on turhan pieni sille, joten laitoin Minnin vanhan satulan Sanille, sillä se näyttää sopivan Sanillekkin. Varusteiden laitossa ei ollut mitään ongelmaa, Sani oli irrallaan tallin käytävällä, eikä sillä näyttänyt olevan hoppu minnekkään, ainoastaan se tökki turvallaan seinällä olevia koreja :D
Ratsasteltiin tammojen laitumella, ja selkäännousussakaan ei ollut mitään ongelmia. Roosa jätti Siken seisomaan laitumen veräjän kohdalle ihan irralteen, ja siinä se pönötti aloillaan sen aikaa kun Roosa piti Sanin satulaa toiselta puolelta vastaan ettei pyörähdä. Köpöteltiin käynnissä jonkin aikaa ja tehtiin paljon voltteja molempiin suuntiin. Sani on vielä kyllä kovin kankea, mutta selkeästi näkee että työmotivaatio sillä on kohdillaan! Ahkerasti yrittää parhaansa, ja ensikerralla sit jo luultavasti ravaillaan, josko saatais tyty notkistumaan monipuolisella jumpalla :)
Roosa teki Siken kanssa samoja asioita kuin me Sanin kanssa; taivutteli ja teki paljon ympyröitä ja kahdeksikkoja. Sikke kulkee luonnostaan jo ihan kivassa muodossa, mutta tuntuu että sillä on ainakin alkuun aina hoppu johonkin.
Varusteiden kanssa miellä on vielä jonkin verran laittoa. Satula nyt on ihan ok, tosin tarvitsee seurata miten selkä muuttuu kun liikutellaan, että onko tarve ostaa uusi satula tilalle. Sanille ostin facebookin heppakirppikseltä nuo aivan ihanat full-kokoiset vaaleanpunaiset suojat, mutta valitettavasti ne taitavat olla liian isot, sillä tarrat saa jättää melko löysälle että pysyvät kiinni. Tarrat ovat ilmeisesti edellisellä käyttäjällä venyneet jonkinverran, sillä cob-kokoiset ovat sitten liian pienet Sanin jalkaan.
Sanin edellinen omistaja oli myös ostanut Sanille nuo uudet suitset, joissa on vaaleanpunaiset raidat niin otsiksesssa kuin turpiksessa, mutta nämä olivatkin liian pienet Sanille; turpis ylttyi juuri ja juuri kiinni kun laskin sen tarpeeksi alas, ja otsis kinnasi, joten myös uudet suitset ovat hankinnassa. Lisäksi tuo nivelkuolain menee vaihtoon, koska Sani mukeltaa ihan samalla tavalla kuin Sikke silloin tavalliste kolmipalojen kanssa. Sikellä auttoi vaihto kuparirolleriin, joten tarvitsee ostaa Sanille sellainen ja koittaa miten toimii. Siken kuolaimia ei voi vaihtaa Sanille, sillä Siken kuolaimet on 12,5cm ja Sanilla on 2cm leveämpi suu kuin Sikellä. Tässä harrastuksessa löytyy kyllä aina rahareikiä :D
Lopuksi kävelin vielä hetken maastakäsin, jonka jälkeen lähdettiin talliin hyvillä mielin purkamaan varusteet ja antamaan reippaille ratsuille iltapalaa; Sanille omppua ja peacemakeria, Sikelle pellavaa, vähän peacemakeria ja kauraa, sekä omppua. Sikellä on ollut mahan kanssa ongelmia, joten ostettiin sille nyt pellavaa ja katsotaan auttaako, sit lähdetään koittamaan chiaa tai psylliumia jos sattuiskin oleen hiekkaa mahassa. Chia olisi siinä mielessä hyväksi Sikelle, sillä se auttaa myös niveliin. Sikellä murtui silloin raviaikoina toisesta etupolvesta kulmaluu, ja lisäksi klinikalla todettiin samaisessa polvessa nivelrikkoa, tosin se ei ole liiemmin vaivannut käyttöä. Millaisista nivelvalmisteista teillä on kokemusta, ja mitkä olisivat hyviä etenkin nivelrikkoisille hevosille?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti