maanantai 9. maaliskuuta 2015

Isojen poikien juttuja

Hei taasen! Flunssa alkaa olla selätetty (onneksi!), ja taas jaksaa tehdä enemmän hevosten kanssa. Halusin julkaista tähän alkuun muutaman kuvan meidän Oliverista, jolla on varsin erikoisia nukkuma-asentoja, tähän kokosin parhaat :) Kissa on sen verran pitkä, että ei meinaa mahtua pesäänsä, onneksi Oliverilla on kuitenkin pian 2-vee synttärit, joten ehkä se saa uuden pesän lahjaksi!


Jullen kanssa harjoiteltiin eilen isojen poikien juttuja, eli suitsien laittoa. Julle otti hienosti kuolaimet suuhunsa heti ensimmäisellä yrittämällä, ja kokeiltiin samaa useaan kertaan! Meni todella hienosti, on se vaan fiksu poika. Pienenä motivaattorina toimi porkkana-palat, jotka sai aina kun suitset otettiin pois päästä.











Tänään taas päätin ulkoiluttaa kameraani aurinkoisen sään aikaan, ja kävin räpsimässä muutamia kuvia hevosista (yllätys yllätys!)












































Roosa myös juoksutteli Sikkeä eilen liinassa, ei jaksettu hakea suitsia tai juoksutusvyötä, joten Sikke oli pelkän riimun ja liinan päässä. Vasempaan kierrokseen meni tosi hyvin, oikeaan vähän takkuili... Menoa vähän jumitti tuo lumen alla oleva vesi ja isommat lätäköt, joista Sikke ei tykännyt yhtään.


Laitan tähän vielä navetta-kuulumisia: yhtäkään vasikkaa ei ole vielä tänävuonna syntynyt, mutta eiköhän niitä ala kohta tulemaan. Puolivuotias vasikka Olki, eli tutummin Tähkis, muutti tänään kaverinsa Oprin kanssa toiseen karsinaan. Vähän aikaa ikävöivät entisiä karsina-kavereita Olex- ja Okra-sonneja, sekä Otto-pässiä, mutta pian ikävä helpotti, kun saivat heiniä ja kaurajauhoja eteensä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti