perjantai 13. maaliskuuta 2015

Ostokset ja Banskun synttärit

Hei taasen! Eilen meillä kävi kengittäjä taas vuolemassa hevosten kaviot, samalla myös raspasi Siken hampaat, ja lisäksi kurkkasi Bansku-vanhuksen suuhun, mutta sieltä ei mitään ihmeellistä löytynyt. Sikellä oli muutama piikki, mutta ne on nyt sitten poistettu! Kengittäjä myös mainitsi Ladyn jalasta, että sen jänteessä oleva vamma (lisätietoa voitte lukea TÄSTÄ postauksesta) on parantunut todella hyvin näinkin lyhyessä ajassa! Hän vielä lisäsi, että ei uskoisi samaksi jalaksi. Lady ei enää onnu, eikä jalka turvota juurikaan. Vamma siis syntyi marraskuulla, kun Lady ilmeisesti liukastui laitumella ollessaan, ja 50 % uloimmasta koukistajajänteestä repeytyi. Ennusteena oli, että aikaisintaan kesällä jalka voi ruveta olemaan käyttökunnossa, mutta vamma onkin parantunut todella nopeasti!

© Siiri Lehtinen

Tänään käytiinkin sitten Jämsässä Agrimarketissa penkomassa ale-laareja. Mukaan sieltä tarttui Banskulle synttärilahjaksi Likit selection box, Napelle uudet punaiset valjaat, sekä biotiiniä Minnille. Biotiinin ostin kokeilumielessä Minnille, kun sillä on kaviot vähän huonon laatuiset, ja josko saataisiin apua sitten tuosta kun chia-siemenet ei auttanut. Laitetaan kuitenkin kesän ajaksi Minnille etukavioihin kengät, jotta saadaan niihin vähän enemmän tukea, kun tuppaavat halkeamaan niin helposti.

Napen valjaat
Banskun 27-vee synttärilahja

Ilahdutin myös itseäni ostamalla uudet kengät
Biotiini Minnille
Tänään vietettiin siis Banana Ladyn 27-vuotis syntymäpäiviä, on se vaan supermummo ♥


Kumpa tuo jäätikkö sulaisi kokonaan pois niin päästäisiin ratsastelemaan paremmin, tosin pidän kyllä talvesta tuplasti enemmän kuin kesästä, eikä minua haittaisi vaikka maassa olisi lunta ympäri vuoden! On kesässäkin onneksi hyvät puolensa, kuten se, että hevoset saavat tuoretta heinää, voi ratsastaa rauhallisia maastolenkkejä ja on valosaa melkein koko vuorokauden ympäri! Joten, tervetuloa kesä! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti