maanantai 14. syyskuuta 2015

Seppälässä koulutunnin kuvausta

Muutama viikko takaperin olin kuvaamassa Seppälässä muutaman kaverini koulutuntia. Siiri taas lainasi minulle kameraansa, sillä omalla olympuksellani saa turkasen huonolaatuisia kuvia erityisesti liikkuvista kohteista vähän hämärämmässä. Laitan tähän nyt osan kuvistani esille, kun sain ne vihdoin muokattua :)
Siiri ja Kukka-Roosa
Sanna ja Brianna










Täytyy yrittää itsekin ehtiä taas jossainvaiheessa tuonne Kukka-Roosan selkään, kun viimekerrasta on taas hurahtanut viikko aikaa... Roosan kanssa jumppailusta en oikein pysty laittamaan kuvia, sillä on hyvin hankala saada ketään kuvaamaan, kun taas kotona omalla tallilla saan jommankumman siskoistani kuvaamaan lähes poikkeuksetta. Sikenkin liikutuksessa on ollut vähän taukoa, mutta luulen että pieni lepo sen jalalle ei ole yhtään pahitteeksi.

Tähän loppuun lisään vielä kollaasin meidän iltapuuhista: ensin iltapala, jonka jälkeen hevosten harjaus ja rapsutus, ja halukkaiden (eli Minnin, Siken ja Ladyn) kanssa herkutellaan tyrneillä. Samat hommat tehdään monesti päivässä, tosin ilman hirveää herkkumäärää. Nämä iltarutiinit ovat yksi niistä lukemattomista syistä miksi hevoset ovat niin lähellä sydäntäni ♥

1 kommentti: