sunnuntai 18. tammikuuta 2015

talli-ilta video, tämän illan tallipuuhat, ja talvisia kuvia

Heippa vaan kaikille! Mulla ei ole kauheasti mitään tapahtunut, joten en tänne ole siksi pitkään aikaan taaskaan kirjoittanut, ja flunssakin alkaa olla selätetty onneksi! Päätin tehdä videon yhdestä talli-illastani, ja sain sen vasta nyt valmiiksi (monia ongelmia ajan, ja moviemakerin kanssa).

videon pystyt katsomaan tästä, tai tämän tekstin alapuolelta :)


Tänä iltana olinkin Roosan kanssa tallissa melko pitkään, haettiin hevoset talliin puoli 5 maissa, ja jokaisen hevosen kanssa puuhattiin jotain, ponit jäivät omaan ulkoboksiinsa syömään iltaruokiaan, joten niiden kanssa ei mitään ihmeitä tehty, Julleltakin suoristin vain harjan.

Roosa otti Siken käytävälle ja suihkutti harjanselvitysainetta harjaan, sekä harjaili Sikkeä. Roosa kuitenkin siirtyi Siken kanssa karsinan puolelle jatkamaan harjan selvitystä, kun otin Minnin käytävälle. Minnille tein kaikkia perushoitotoiminpiteitä, kuten putsasin- ja rasvasin kaviot, sekä tasasin harjaa, ja otsista. Lopuksi vielä hieroin Minniä hetken, ja ilmeisesti Minni ihan tykkäsi siitä, kun ei ainakaan mitenkään protestoinut puuhiani. 

Hetkenpäästä Roosa otti Siken uudestaan käytävälle, antoi minulle sakset kouraan, ja sanoi että saisin tasata Sikenkin harjaa. Onneksi lopputuloksesta ei tullut aivan kamala :D

Myös Lady pääsi pyörähtämään käytävälle, jossa sille suoritettiin sama harjan leikkaus- ja lyhennys operaatio kuin Minnille ja Sikellekkin. 


Tässä hyvä ystäväni Opaali, joka lähti muualle kasvatettavaksi viime viikolla ♥




Misu


Lady

Bansku


Vappu

Julle

Sikke

Minni

2 kommenttia: