keskiviikko 7. tammikuuta 2015

valokuvausta ja ratsastusta

Heippa taas! Mulla ei oikein ole kauheasti asiaa taaskaan, mutta kerron jotain mitä olen tässä sairaana puuhannut. Flunssa ei siis ole vieläkään mennyt ohi, tänään olin koulustakin pois sen takia. No, jospa tämä tästä pikkuhiljaa...






















Sunnuntaina 4.päivä Roosa ratsasti Sikellä, ja minä huutelin pellon laidalla ohjeita ja annoin tehtäviä. Roosa ravaili paljon ympyröitä Siken kanssa, sekä lopuksi teki kahdeksikkoa ravissa. Meni ihan hyvin, vaikkakin välillä sain muistuttaa Roosaa olemaan vähän rennompana, sillä Roosa keskittyi välillä vain Sikkeen ja unohti itsensä :) 




Lopuksi laitettiin fleece ja toppaloimi päälle ja vietiin Sikke takaisin ulos. Sikellä oli myös ratsastuksen ajan viltti päällä, sillä ei olisi millään halunnut lähteä urheilemaan pellolta, vaan päätti mielummin juosta itsensä hikeen, ennenkuin antoi kiinni :D








Myös Minni rupesi urheilemaan samalla kun otettiin Sikkeä kiinni

Oliver
Lisäksi yhtenä iltana hevosia talliin hakiessa ihmettelin jälkeä Jullen laitumella; kuin joku olisi hiihtänyt yhdellä suksella... No, ei ehkä ihan hiihtänyt, vaan  Julle oli katkaissut oman laitumen veräjä-langan, ja oli sitten vetänyt sitä perässään :D 


Taas päätin ottaa kameran esille ja lähdin kuvaamaan kauniissa ilmassa, tässä taas joitain otoksiani :)


Lady

Sikke


Minni


Julle


Vappu

Bansku







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti