torstai 12. helmikuuta 2015

viikon tapahtumat

Moikka! Ajattelin kertoa teille, mitä olen nyt tällä viikolla puuhannut, ja mitä loppuviikolta on odotettavissa. Ajattelin mainita tähän vielä viime sunnuntaista, kun ystäväni Siiri kävi meillä kuvaamassa hevosia, julkaisen sitten myöhemmin tänne niitä kuvia :)

Maanantai: Roosa kävi illalla juoksuttamasssa Sikkeä, jotta saadaan vähän energiaa kulumaan. Oltiin myös Minnin kanssa kannustamassa mukana :) Juoksutuksen jälkeen käytiin vielä kävelyretkellä pihapiirissä, ja harjoiteltiin taas joitain temppuja. Yritin kuvata juoksutusta, mutta oli oli sen verran pimeää, että videosta erotaa juuri ja juuri harmaan klöntin (Siken) mikä liikkuu...

Tiistai: Haettiin Roosan kanssa Sikke ja ratsastettiin yhteensä lähemmäs tunti pellolla. Minä menin ensin, ja aika kului suurilta osin siihen, että sain Siken kulkemaan vähän rennommin ja rauhallisemmin, otin vielä muutamat laukkapätkät ennenkuin Roosa vaihtui selkään. Laukka meni paremmin kuin ennen, ja Sikelle on ilmeisesti tullut vähän lihaksia lisää, jonka ansiosta jaksoi pitää laukkaa pidempään yllä ennenkuin pudotti ravi-laukka-sekoitukselle! Roosakin veivasi aika pitkään Sikkeä ennenkuin sai sen kulkemaan hillitysti. Lopuksi Roosakin otti laukka- ja ravipätkiä jonka jälkeen sitten talutteli maastakäsin Siken vielä. Ennenkuin vietiin Sikke takaisin laitumelle, laitettiin sen päälle enstex-kangasta oleva kevytvuorinen loimi, jonka Sikke voitti raviaikoinaan! :)

Minä ja Sikke

Roosa ja Sikke
Keskiviikko: Eilen en ehtinyt tekemään hevosten kanssa mitään, kun koulusta pääsin kahdelta, ja jo puoli 4 piti olla taas koululla, sillä me kakkoset järjestimme abeille potkiaiset. tilaisuus loppui 7 aikaan, ja sitten teinkin vain koulujuttuja ja otin rennosti illan kun ei ollut mihinkään kiire :)

Tänään: En ole vielä suunnitellut mitä hevosten kanssa puuhaan tänään, mutta ainakin käyn Minnin kanssa kävelyretkellä + ehkä otetaan Sikke ja Roosa mukaan :) Illalla menenkin katsomaan Wanhojen tansseja koululle (itse en tanssi, mutta moni ystäväni tanssii), joten tänäänkin on hieman tiukka aikataulu...

Loppuviikko: Loppuviikolle en ole suunnitelmia vielä tehnyt, mutta luultavasti se on kuitenkin aika hevospainotteinen; vähän ratsastusta, tallipuuhia ja erityisesti hevosystävien seurasta nauttimista ♥ 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti