sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Kesälaitumille

Hevoset pääsivät nyt laitumille meidän omalle pellolle 100 metrin päähän tallista. Oma kuuden hevosen lauma sai vahvistusta, kun tuttumme kantavana oleva lv-tamma tuli kesähoitoon, ja pian täällä siis kirmaa pieni varsa! Huomenna meille ilmestyy myös lisäjoukkoja, kun Jullelle saapuu kaksi kaveria, molemmat vuoden vanhoja lv-oreja. Pojat pääsevät talon takana sijaitsevalle pellolle painimaan, kauaksi tammoista ihan varmuuden vuoksi. Jullen porukka saa noin hehtaarin kokoisen laitumen, muilla hevosilla on käytössä yhteensä noin 4 hehtaaria laidunmaata.

Bansku, Vappu ja Lady pääsivät laitumelle jo torstaina, sillä niiden laidun valmistui ensimmäisenä. Torstaina myös saapui viereiselle laitumelle tuttumme kantavana oleva tamma, joka varsoo lähiaikoina.


Lady alkoi tietenkin heti isottelemaan vieraalle tammalle, ja uhitteli kovasti langan yli. Kerran ne saivat jo langan poikki, mutta satuin olemaan paikalla, ja pääsin korjaamaan sen heti. Tästä viisastuneena meidän täytyi siis vielä rakentaa toinen väliaita, jotta hepoille jää isompi hajurako.


Tänä aamuna laitumelle laskettiin Minni, Sikke ja Julle. Julle nyt vaihtaa huomenna taas uudelle laitumelle orien luokse, mutta sai tämän päivän ajan syödä niin, että jaksaa sitten huomenna painia.






Huomenna tai viimeistään ylihuomenna tulee kuvia orien laitumelle laskusta, toivottavasti sää on sen verran aurinkoinen ja kirkas, että heinä ei ole kovin märkää ja kuvistakin tulee parempia :)

2 kommenttia: