tiistai 2. kesäkuuta 2015

Ratsastusta pitkästä aikaa

Jippii! Kengittäjä kävi vuolemassa eilen kaikkien kaviot kesäkuntoon, ja samalla Minni sai etusiinsa kengät. Kenkiin päädyttiin siksi, että saadaan kavion ilmestynyt halkio pysähtymään, ja lievää irtoseinämäisyyttä hillittyä. Takaset ovat kuitenkin sen verran kovaa ja hyväkuntoista ainetta, että niihin ei tarvitse lyödä rautaa. Minnin kanssa käytiin kengityksen jälkeen "harjoittelemassa" vähän kävelyä, sillä tuntuuhan tuo painava rautakenkä erilaiselta kuin kavio ilman kenkää. Hevoset olivat siis hetken illalla tallissa, ja laitumelle päästessään Minnin jalat nousivat kyllä yhtä kepeästi kuin ennenkin!
Sunnuntaina innostuin ratsastamaan Sikellä pitkästä aikaa. Oli nätti keli, ja super hieno Sikke! Tamma oli ratsastustauon jälkeen yllättävän rauhallinen, ja kulki todella hyvin. Ravailtiin aika paljon ympyröitä, ja tehtiin molempiin suuntiin yhdet väistöt käynnissä. En tiedä johtuiko onnistunut ratsastuskerta auringon lämmittämistä lihaksista, ratsastajan ja hevosen hyvästä yhteistyöstä, vai Siken loistavasta motivaatiosta? No se jäi epäselväksi, mutta pääasia että molemmilla oli kivaa :) Lopuksi käytiin vielä talon takana tietä lyhyt lenkki loppukäyntejä, ja käytiin maistelemassa ruohoa laitumen reunalta. Ratsastuskuvat ©Roosa Tuomi










Kesälaitumet alkaa olemaan hyvällä mallilla, aitatolpat ovat jo lähes kaikki maassa, mutta langat puuttuu vielä. Tietysti Jullen ja kumppaneiden orilaidun on vielä kesken, sillä täytyy ensin purkaa muutamia vanhempia aitoja, mutta eiköhän sekin tule hoidettua tässä lähipäivinä.
Sikke vietiin illalla vielä Minnin kanssa syömään vihreää hyvin onnistuneen ratsastuksen jälkeen!

4 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia ja kivan oloinen blogi, vaikka paljon hevosia onkin :D Kyllä on työ että saa kaikki banneriin mahtumaan, mutta hyvin olet siinä onnistunut.

    VastaaPoista