sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Eläinlapsia ja vuosipäivä

Näinä kylminä sadepäivinä olen tehnyt sitä mistä en pidä lainkaan; siivonnut, joko omaa huonettani tai satulahuonetta ja hevosten tarvikkeita.

Omasta mielestä siivous on maailman ärsyttävintä hommaa, ja oma huoneenikin näyttää useastikin siltä kuin joku olisi pommin sinne pudottanut...

Toisaalta, pitää ajatella siltä kantilta, että nyt siivouksen jäljiltä omassa huoneessa on paljon kivempi asua kun on siistimpää, ja satulahuoneessa pääsee liikkumaan paljon paremmin sillä siellä on avarampaa kun kaikki ylimääräinen tavara on siirretty pois. Hevosetkin varmasti pitävät yllään mieluummin puhtaita kuin likaisia varusteita, joten win-win tilanne, kaikki voittaa :)

Tänä kesänä edessä on kuitenkin vielä ainakin tallin pesu, sekä Banskun ja Siken pesu mikäli sää lämpenee.





Varustehuone ennen (vas.) ja jälkeen (oik.) siivouksen:


Hoitolapsi Bruno on kasvanut kovaa vauhtia, ja viettää mielellään aikaa ihmisten läheisyydessä. Pojalle on kasvanut pienet hampaat, joten sitä saa olla muistuttelemassa useastikin siitä, että hevoset eivät syö ihmisiä.




Brunon parhaita kavereita ovat tietysti äidin lisäksi langan toisella puolella olevat vasikat, joiden kanssa se ottaa välillä juoksukilpailuja.


Kolmoset...
Lisäksi toissapäivänä, eli 10.7. vietettiin Minnin ja minun 2-vee kestäneen kavioliiton vuosipäivää. Itse unohdin sen, mutta ajattelin viedä näin jälkikäteen Minnille ison kasan nameja hyvitykseksi unohduksesta :)

2 kommenttia:

  1. Hieno homma, että oot alkanu opetteleen siivoomista ;)
    2. Brunon kuva on makee :)
    Ja Pippuri on kyllä niin söpö!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. thänk juu! Mäkin pidän kovasti alapurenta-Pippurista :)

      Poista