torstai 22. lokakuuta 2015

Bee-ponin kuvausta

Kuten otsikkokin jo kertoo, tähän postaukseen on luvassa paaaljon kuvia Banskusta joko minun, Roosan tai Riikan ottamina. Kuvat on otettu muutamalla eri kerralla, kun käytiin retkeilemässä kauniissa syys-säässä ensin pellolla, ja seuraavana päivänä meidän tiellä ja lähimetsässä. Kommenttilootaan saa taas kertoa mikä kuva miellytti eniten omia silmiänne :)
Viimeviikon lauantaina siskoni Riikka tuli kuvaamaan ponia kaunista auringonvaloa hyödyntäen. Kuten olette ehkä jo huomanneet, vastavalo-kuvat ovat minun heikoin lenkki; ne vaan tuo jotenkin aina kuvaan erilaisen säväyksen. 






Seuraavana päivänä kävimme Been kanssa hakemassa postin, ja samalla näpsästiin muutama kuva, sillä aivan tien varrella on ihana maisema jossa ponia oli hyvä kuvata. Kuvasimme siskoni Roosan kanssa Banskua vuorotellen, sillä molemmilla oli omat visiot miten poni pitäisi sijoittaa. Arvatenkin suurinosa kuvista otettiin taas vastavaloon.






Viimeisenä tulee oma lempparikuva, kun löysimme sopivasti mustikkamättään jolle poni iskettiin ♥

4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia. Todella upeita. Eihän näistä osaa valita vain yhtä suosikkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :) Itsellä myös oli valinnan vaikeutta kun pohdin mitä kuvia tänne julkaisen...

      Poista