tiistai 15. joulukuuta 2015

Kysymyksiä kehiin

Olen monissa blogeissa nähnyt question & answer -postauksia, ja ajattelin itsekin vihdoin toteuttaa sellaisen. Saatte siis kysyä minusta, hevosista, muista lemmikeistä, harrastuksista yms. kunhan linja pysyy asiallisena. Aikaa kysymysten jättämiseen on aina joulukuun 20 pvä asti, jonka jälkeen pyrin vastaamaan esitettyihin kysymyksiin :)

Hevosrintamalle ei kuulu mitään kovin erikoista. Minniltä otettiin kengät nyt pois, sillä kavioista on tullut paremmat, eikä niissä halkiota enään ole. Ratsastuksesta ei ole tullut mitään maan kovuuden takia, mutta ollaan taas harrastettu Minnin ja Jullen kanssa paljon maastakäsin-juttuja.

Monelle tämä seuraava kuulostaa hyvin oudolta, mutta voi sitä riemun määrää, kun Minnin ja minun luottamus- ja kunnioitus suhde on edennyt sille tasolle, että Minni ravaa narun päässä minun niin pyytäessäni, ja pysyy täysin hallinnassa! ♥ Tämä oli suuri harppaus meille. Ennen tamma ei ole kuin reipastanut tahtia, tai lähtenyt kokonaan käsistä, mutta tämä edistysaskel tuntuu todella hyvältä! Lupasin joskus kertoa Minnistä tarinaa perin pohjin mitä sille oli tapahtunut ennen meille tuloaan, ja miten meillä todellisuudessa on sujunut. Lupaan kertoa jossain postauksessa tarkemmin hienosta kirjavasta ponista, joka oli menettänyt luoton ihmisiin, mutta pikkuhiljaa karistaa pelot ja ennakkoluulot pois. Minni on todellinen ystävä kunhan sen luottamuksen ansaitsee!
Irvistystemppu onnistuu jo melko hyvin
Seuraavan kerran palailen tänne blogin puolelle, kun vastailen teidän kysymyksiin :)

5 kommenttia:

  1. Minkä ikäinen oot?
    Monta omaa heppaa sulla on?
    Mikä hevonen on opettanut sinua eninten (ihan miten vain opettanut)?
    Minkä ikäisiä hevosesi on?

    VastaaPoista
  2. Opiskeletko jotain vai käytkö töissä?
    Lempiruokasi ja juomasi?
    Onko muuta lemmikkejä kuin hepat?

    VastaaPoista
  3. Onko jokin toiveammatti tai mihin opiskelet?
    Minkä ikäisenä muutit "yksikseen" asumaan?
    Onkoo poikaystävää?
    Lempi hevosrotu ?
    Tykkäätkö hyvpätä?
    Tykkäätkö maastlilla?
    Tykkäätkö mennä kouluratsastus?
    Suurin haave (hevosiin liittyvä juttu)?

    VastaaPoista
  4. Tavoitteet ratsastuksessa?
    Unelmien hevonen?
    Lempi hevosrotu?
    Esteet vai koulu?
    Lempi kukka?
    Lempi karkki?
    Lempi juoma?
    Lempi ruoka?

    VastaaPoista
  5. 1. Odotatko Joulua? Miten olet valmistautunut siihen?
    2. Oletko hankkinut joululahjoja?
    3. Mitkä ovat erityistaitojasi (esim. soitatko mitään soitinta)?
    4. Minkä tasoinen ratsastaja olet mielestäsi?
    5. Miten koulussa menee?

    VastaaPoista