keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Rekiajelua ja rallittelua

Iskä on aurannut meidän yhdelle pellolle radan, jossa ollaan käyty ajelemassa meidän peltoautolla. Myös meidän tuttumme kävivät eräänä päivänä ajelemassa liukkaalla radalla, ja minä olin valokuvaamassa. Tää on ihan huippuhauska laji varsinkin talvella pellolla, ja ei haittaa vaikka auto lipsahtaa pehmoiseen lumipenkkaan, kun iskä käy vetämässä sen aina pois. Tästä on myös hyötyä normi autolla ajossa, kun tietää miten auto voi käyttäytyä liukkaalla tiellä.
Sitten hevoskuulumisiin; pitkästä aikaa valjastettiin Sikke reen eteen, ja Roosa kävi ajamassa sillä yhden lenkin pellolla. Sikke oli aivan intopiukeena kun näki reen tallin edessä. Viime kärry/reki ajelusta onkin jo vuosia aikaa, joten tämä oli varmasti mukavaa vaihtelua Sikelle! Täytyy taas jossainvaiheessa nakata reki Siken perään, ennenkuin lumet sulaa kokonaan pois. Rekiajelukuvat ©Riikka
Äiskän kanssa käväistiin taas hakemassa uusia männynoksia hevosille, sillä vanhat oli jo taas loppuunkaluttuja. Tälläkertaa mukaan otettiin muutama isohko kokonainen mänty tien varrelta, ja itse työnjohtaja Oliver karkasi kotoa mukaan. Olly ilmeisesti yritti estää mäntyjen haun, sillä kolli riuhtoi mäntyjä takaisin metsään päin!
Eilen olin kuvaamassa hevosia laitumella, sillä oli niin nätti keli. Porkkanapalojen voimalla myös kierreltiin Banskun, Vapun ja Minnin kanssa ympäri tarhaa, sillä nuo ponit on niin persoja makeille :)
Kommentteihin saa kertoa taas lempparikuvanne, itse pidän erityisesti viidestä viimeisestä kuvasta, mutta haluaisin kuulla teidänkin mielipiteenne :)

2 kommenttia:

  1. Vähänkö tollanen rata olisi siisti!

    Lempparikuvat ovat pehtaroimiskuva, kolmanneksi viimeinen kuva ja vika kuva, toi ilme on täynnä laatua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, itsekin pidän kovasti siitä, ja se rata on ollut kyllä kovalla käytöllä! kiitti kommentista, tuo vika kuva kiteyttää täysin Jullen olemuksen :D

      Poista