torstai 14. huhtikuuta 2016

Orina lähdettiin, ruunana tultiin -video

Heihou, viime perjantaina koitti vihdoin se kauan odotettu päivä; pakkasimme Jullen traileriin ja lähdimme kohti Teivon hevosklinikkaa ponin ruunaukseen. Matkaan Jullen ja minun lisäksi lähti kuljettajaksi iskä, kuvaajaksi siskoni Riikka, ja apukädeksi tuttumme Milja, jolle iso kiitos vielä mukanaolosta! Aamulla olin jo varma että joudun jäämään kotiin, sillä ulos mennessäni oksensin hetki sitten juomani kahvit pois. Olo kuitenkin parani pikkuhiljaa, ja tämä oksennus ilmeisesti johtui siitä, että olin stressannut tätä lähtöä monta päivää.
Julle lastautui super hienosti koppiin ja matkusti oikein siivosti, ainoa murhe Jullelle koko matkassa oli korvahuppu, jonka se heitti matkan aikana monta kertaa joko kaulalle tai silmille. Meille oli ruunausaika varattuna puoli 2, ja olimme hyvissä ajoin perillä. Julle pääsi odottelemaan karsinaan hoitajaa, ja tietenkin alkoi piehtaroimaan moneen otteeseen. Hoitaja antoi rauhoittavaa Jullelle, ja sanoi että menee 3-4 tuntia yhteensä aikaa ennenkun voi lähteä ajamaan takaisin kotiin. Siksi lähdimme käymään kaupoilla ja syömässä sillävälin.
Kävimme ABCllä syömässä, jonka jälkeen suuntasimme Hööksiin ja Horzelle. Mukaan heppaliikkeistä tarttui himalajan suolakivi Jullelle, uusi geelipehmustettu kaviokoukku, heinäverkko ja juoksutuspiiska.
Klinikalla meitä odotti ruunattu poni, joka oli itseasiassa vielä heräämössä kun menimme klinikan toimistoon. Julle kuuli meidän äänen sinne heräämöön, ja huuteli meille iloisia hirnahduksia, ja siinä samalla poni alkoi kiskomaan itseään ylös. Jullella myös raspattiin hampaat, ja poistettiin 2 sudenhammasta. Pääsimme lähtemään kotiin ponin kanssa, ja Jullelle määrättiin viikko karsinalepoa ja kävelytystä. Jullella ei kuitenkaan mikään paikka ole turvotellut ja leikkuualue on ollut hyvännäköinen kokoajan. Teivossa siis ruunataan nukutuksessa niin, että haavaan laitetaan tikit, jolloin jälkihoito on todella helppoa!
Kotipihassa poni näytti tältä
Tänään vietiin Julle ulos pieneen tarhaan ja poni oli varsin onnellinen päästessään ulkoilemaan omatoimisesti! Tänään kävi niin kova pohjoisesta puhaltava tuuli, että laitettiin Jullelle vuoreton sadeloimi päälle, niin ei poni ainakaan vilustu. Nyt voidaan huoletta jatkaa elämää ruunan kanssa, ja kesällä Julle pääsee tammojen kanssa samalle laitumelle, joten kaikki voittaa :)
Pahoitteluni tämän postauksen viivästymisestä, mutta minulla meni ikuisuus tuon videon tekemisessä, ja halusin julkaista sen tässä samalla. Tässä siis videomateriaalia meidän retkeltämme :)

2 kommenttia:

  1. Todella kiva postaus. Hienoja kuvia ja toi videokin on tosi kiva.

    VastaaPoista