sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Hevoset-messut 2016 ostosten esittely

Kävimme lauantaina 2.4 hevosalanmessuilla Tampereella. Kotona laitettiin hevoset ulos jo ennen aamu 7, jotta pääsimme lähtemään ajoissa matkaan. Perillä olimme jo muutamaa minuuttia vaille 9, joten saimme auton lähelle parkkiin. Olin voittanut parista eri kilpailusta yhteensä 6 pääsylippua messuille, ja koska veljeni ei halunnut lähteä mukaan, siskoni Roosan kaveri Silja sai viimeisen ilmaislipun. Esittelen teille kuvilla höystettynä hieman messuostoksiani.
Päätin ostaa eräästä kojusta hevosille namuja, sillä ajattelin niiden tuovan vaihtelua porkkanoihin. Yllättävän hyvin namut maistuivat hevosille, kun niitä kävin koemaistattamassa eilen. Rasian hinta oli 2,50€. Kävimme myös messujen jälkeen IKH:ssa, josta ostin uudet tallihanskat vain 3,50€:lla. Nuo tulivat oikeasti tarpeeseen, sillä kaikki vanhat ovat jo ihan rikki! Ja kuten jokaisilla messuilla on tapana saada erilaisia ilmaisnäytteitä, kuvassa näkyvät rehupussukat saatiin parilta eri osastolta ilmaiseksi. MultiEffectit sopivat erityisesti mahavaivoista kärsiville, joten niitä on hyvä kokeilla esimerkiksi Ladylle, jolla maha reistailee aina välillä. Racingin rehut on ennestään tuttuja, sillä Minni ja Julle syövät Peacemaker-rehua tälläkin hetkellä, mutta on hyvä kokeilla myös muita viljattomia vaihtoehtoja.
Ne tarpeellisimmat ostokset ovat varmastikin tässä kuvassa. Banskulle ostin kesää varten uuden riimun, jossa tuli riimunnaru mukana. Kauan metsästin messuilta oikeasti hyvää ja halpaa riimua kunnes löysin Horzen osastolta 5,95€ maksavan riimusetin. Olin myös haaveillut ostavani Jullelle oman naruriimun, ja kaikki messuilla olleet olivat vähintään 25€ maksavia, eli ylittivät mun budjetin. Kävimme kuitenkin ennen poislähtöä muutamassa ulkokojussa kiertämässä, ja siellä tärppäsi; löysin pony-kokoisen jämäkän oloisen naruriimun vain 9€:lla Hevarin kojusta. Heti kotona kokeilin sitä Jullelle, ja tuntui olevan oikein passelin kokoinen ja värinen! Myös kuvassa näkyvän fleecen ostin Jullelle, kerrankin löytyi edullinen 105 cm fleece vain 15€:lla!
Kotona kokeiltiin Jullelle fleeceä päälle, ja tultiin siihen tulokseen, että tuo on varmaankin paremman kokoinen ja värinen Banskulle. Julle saa nyt siis perintönä Banskun vanhan harmaan fleecen, jota poika on joskus aiemmin jo lainaillut, ja Bansku saa tuon HKM:n pinkin fleecen itselleen. Olisi sääli, jos tuo uusi loimi hajoaisi heti, ja se säilyy varmasti pidempään ehjänä Banskun käytössä, kuin tuholais-Jullen päällä.
Myös Roosa teki hyviä löytöjä messuilta (nuo oranssit hanskat ovat kylläkin IKH:sta, 3€). Roosa osti hevosille 1,5kg purkin heppanamuja 6€:lla eri paikasta kuin minä. Näitä on sitten hyvä vertailla keskenään, kummat namut ovat enemmän mieluisia hepoille. Neon-vihreä riimu on Vapulle kesäriimu, ja tuo sopivan kirkkaan värinen maksoi 10€. Ulkoa Roosa löysi Hevarin kojusta suitset Sikelle. Siellä oli laatikko, jossa erilaiset suitsien osat maksoivat vain 3€, joten kuvassa näkyvien suitsien hinnaksi tuli yhteensä 6€. 
Vaikka suitsissa luki x-full, niissä on valtavasti säätövaraa, ja ne menee hyvin myös Siken pieneen päähän. Turparemmi oli eri sarjaa muiden osien kanssa, joten se olikin liian pieni, ja otettiin pois noista suitsista.
Sikke sai myös uudet kuolaimet, nämä tosin eivät ole messuilta ostetut, vaan yhdeltä facebookin kirppiksistä. Oltiin jo pidemmän aikaa etsitty Sikelle d-renkailla varustettuja kuparirollereita, kunnes tärppäsi. Nämä olivat siistikuntoiset, ja tulivat maksamaan vaivaiset 6€ sisältäen postituksen. Laitettiin nämä Siken uusiin suitsiin, ja tadaa, taisimme löytää ratkaisun ainaiseen suunaukomiseen ja kuolaimella leikkimiseen. Hevosen suu oli super rauhallinen, ja se ei säätänyt ylimääräistä näiden kuolaimien kanssa. Seuraava ongelma on se, että pitäisi etsiä jostain isompi naulakko heppojen suitsille, sillä Sikke omistaa "vain" 4 eri suitset, Minnillä on kahdet, Jullella ja poneilla on kaikilla yhdet, ja lisäksi löytyy iso kasa erilaisia vanhoja suitsia...
Messuilla ehkä kiinnostavin ohjelma oli satulansovitus-näytös, sillä se antoi hyviä vinkkejä, joiden avulla voi itsekin vähän miettiä mikä satula sopii oman hevosen selkään. Tuolla pääsi myös tutustumaan muihin mielenkiintoisiin asioihin kuten hevosenkuljetustrailereihin ja erilaisiin ruokintasysteemeihin. Messuilla meni yllättävän vähän rahaa, vain noin 30€, sillä tein niin edullisia löytöjä, ja ostin vain tarpeellista. Ostoslistallani olleet tuotteet löytyi, ja nyt on hyvä taas jatkaa harrastuksen parissa uusien varusteiden kera. Vuodenpäästä suunnataan uudestaan Tampereelle tekemään mahtavia löytöjä!

Olitteko te Tampereella hevoset-messuilla? Löytyikö tavaroita joita olitte etsineet, vai oliko valikoimassa puutteita? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti