maanantai 9. toukokuuta 2016

Remppaa ja ratsastusta

Kauniit ja lämpimät kelit jatkuvat, ja nyt on hyvä hetki käyttää aikaa tallin siistimiseen. Kesällä pestään talli sisältäpäin, mutta näin kevätauringossa on hyvä tehdä remppaa ulkopinnoille. Erityisesti meidän tallin ulkoseinistä on maalit vähän rapisseet, joten talli maalataan nyt piakkoin uudestaan punaiseksi. Aloitin kuitenkin toissapäivänä jo tallin ovesta, ja lakkasin sen uudestaan kirkkaalla lakalla. Mitään hirveää mullistavaa eroa pinnassa ei näy, mutta koska lakka kestää kuivua kokonaan noin viikon verran, luulen että väri tulee vielä vähän vaihtumaan. Ja pääasia, että ovi taas kestää säänvaihteluita pidempään.
Kun ovet oli lakattu, siskoni Roosa päätti, että lähtee ratsastamaan Sikellä pitkästä aikaa. Varustettiin Sigge tarhassa, jossa Roosa sillä ratsastikin. Kameran takana valokuvia napsi siskoni Riikka sekä minä.
Sikke on super mukava varustaa laitumellakin, sillä se pysyy ihan aloillaan, vaikka kukaan ei sitä pitäisi kiinni. Vaikka S onkin aikamoinen sählääjä luonteeltaan, osaa se ottaa iisisti tosipaikan tullen. Ehkä se tietää, että kun odottaa rauhassa, se pääsee kohti uusia seikkailuja? :)
Alkuun meno oli vähän taas kaahotusta, ja ymmärtäähän sen, koska hevosella ei ole juuri mitään tehty pitkään aikaan. Hetken väännön jälkeen Sikke alkoi vähän rauhoittumaan, ja meni pieniä pätkiä ihan hienosti. Roosa teki paljon siirtymisiä käynnin ja pysähdyksen välillä, ja otti muutaman ravipätkän.
Yleisöä ei hirveästi kiinnostanut muiden urheilu
Kuvat sekä videot ovat kyllä superhyvä apu harjoittelussa, sillä jälkeenpäin katsellessa niistä näkee mitä teki hyvin ja missä on vielä parantamisen varaa. Roosalla on jo pidempään ollut haasteena nuo ohjat, joita se kerii aina vaan lyhyemmäksi ja lyhyemmäksi. Kesken ratsastuksen sanoin välillä siitä, mutta vaistomaisesti ohjat lyhenevät Roosan käsissä, mistä aiheutuuu etukenoa, ja hevonen ei saa tarpeeksi tilaa eteeen-alas työskentelyyn. Olen varmaan huonoin ihminen kommentoimaan kenenkään ratsastusta, sillä tiedän, että itselläni on valtavasti puutteita taidoissani. Ehkä tunneille meno ei olisi pahitteeksi?
Hikeä pukkasi niin huonon kunnon kuin lämpimän sään vuoksi, joten harjauksen kesken teki hyvää käydä piehtaroimassa, ja tulla takaisin tarkistamaan tilanne, josko porkkanabaari olisi taas avoinna.
Lady, minä, Roosa ja Sikke
Lopuksi vielä halit ennen laitumelta lähtöä; kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti