lauantai 21. toukokuuta 2016

Uusimmat ostokset + Banskun iltavillit

Tehtiin Roosan kanssa yheistilaus Börjesille, sillä eihän hyvistä tarjouksista voinut kieltäytyä. Roosa tilasi ihania vaaleanpunaisia silikonilenkkejä, joilla voidaan palmikoida hevosten hännät ja harjat. Meillä ei ennestään ollut kuin mustia, valkoisia ja ruskeita, joten pieni piristys päivään ei ole pahitteeksi. Ehkäpä Roosan ja Siken tiimiväri on tulevaisuudessa vaaleanpunainen? Roosa tilasi myös Sikelle uuden siniruudullisen riimun kesää varten. Viime kesäksi ostettu riimu oli hajoamispisteessä, sillä metallilenkki oli syönyt turpahihnan melkein poikki, joten tämä tuli tarpeeseen.
Itselleni tilasin Börjesiltä  hyvän alennuksen löydettyäni (nyt 29€, ovh 67€) uudet ratsastushousut! Vanhat olivat ainakin 4-vuotta sitte ostettu, ja erityisesti niiden paikat olivat pahoin kuluneet ja muuttuneet liukkaammiksi. Löysin tuollaiset siniset kokopaikkaiset housut, joissa erityisesti pidän noista lahkeista, sillä niissä on sukkapuntit eikä ärsyttäviä tarroja. Lisäpisteitä ulkonäön lisäksi housut saavat pituudestaan, sillä pitkät jalat omaavana yleensä kaikki housut jäävät liian lyhyiksi, mutta nämä ylettyivät hyvin nilkkoihin asti.
Hevoset on saaneet pikkuhiljaa totutella vihreälle, ja kyllä näkee miten ne nauttivat laitumella olosta! Julle vetää niin armotonta rallia, että meinaa pellolla palloileva jänis jäädä jalkoihin. Viimeksi eilen Jullea piti pestä tallissa, kun hikosi niin kovasti pellolla rallittelusta.
Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolen.
Ja ötököitäkin on vaikka muille jakaa...
Meidän vauhtimuori Bansku, 28-vee, on kyllä mainio, sillä se hoitaa esimerkillisesti oman liikutuksensa, ja vähän muidenkin. Toissa iltana hevosten laitumen kulmilla notkuessani huomasin, kun Bansku lähti tarhan toisesta päästä kovaa kyytiä portille tuoden muut tullessaan, ja siitä se riemu repesi. Täyttä vauhtia kiitävä poni sinkoili joka suuntaan, ja kaikeksi onneksi minulla sattui olemaan kamera mukana, joten pääsin tätä tapahtumaa tallentamaan.
Alkutaival kohti veräjää
Sikke näyttää kuinka niiataan oikeaoppisesti
Wrooooommm!
Pukkitoiminnon kunto: erittäin hyvä
Pian ponille iski kuitenkin kova jano, joten vauhti hidastui vesikupille tultaessa. On hienoa nähdä, miten vanha poni jaksaa painaa edelleen. Ja pysyyhän siinä niin ponin kuin ihmisenkin mieli virkeänä, kun vanhus välillä päästelee höyryjä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti