lauantai 28. toukokuuta 2016

Kesälaitumelle

Laidunkausi on nyt virallisesti alkanut meidän hepoilla. Varaslähdön kesään ottivat meille eilen kesähoitoon tulleet lv-tamma ja sen varsa. Näiden tyyppien vierailun kestosta ei ole vielä varmuutta, mutta sekin selviää aikanaan.
Starlet ja Desiree
Myös parikymmentä lehmää ja vasikkaa pääsivät ulkoilemaan tänään. Vauhtia piisasi, ja pian arvojärjestyksen selvittämisen jälkeen oli päivälevon aika.
Päärynä, Papu ja Pumpuli ©Riikka Tuomi
Illalla haettiin emä ja varsa talliin lepäämään, sillä laitumella on niin valtavasti ötököitä, joten saavat huilata kunnolla. Muutama tunti myöhemmin vietiin meidän omat hepat laitumelle, ja jännityksellä odotettiin miten käy, kun laitettiin parikuukautta sitten ruunattu Julle ekaa kertaa tammojen kanssa samalle laitumelle.
Hevosten yhteenlaitto sujui paremmin kuin hyvin. Hetken aikaa kaikki ravailivat, kunnes alkoivat syömään. Jullea ei edes kiinnostanut tammat, sillä sitä kiinnosti enempi syöminen, ja liikunta. Julle kävi kyllä tutustumassa jokaiseen, mutta laumanjohtaja Lady on sen verran hapannaama, että käännyttää ponin heti kauemmaksi.
Eniten Jullesta olivat kiinnostuneet Vappu ja Sikke. Myös Minni kävi useaan otteeseen morjestamassa omaa poikaansa. Julle on kyllä super fiksu, ja se on ruunautunut todella hyvin. Kesälaitumella on hyvä tutustuttaa hepat toisiinsa, sillä siellä on niin paljon tilaa, että mahtuvat väistämään toisiaan. Pahoittelen taas kuvien määrää, mutta minun on vaikea valita vain muutamaa. Minun lisäksi kuvia napsi siskoni Riikka.
Sikke on löytänyt sisäisen Pegasoksensa
Kuvan laatu on täyttä oksennusta, mutta nämä Jullen liikkeet on vaan  ♥ ! 
Salaisuuksia?
Nuo kaikki vaaleat läntit kuvassa on ötököitä, joita on ihan valtavasti!
Koko ykkösketju onnellisesti koossa ♥
Huomenna tuleekin vielä joukkoomme vahvistusta, sillä yksi lv-tamma tulee kesähoitoon. Luulempa, että tämä kyseinen tyyppi pyörii paljonkin täällä blogin puolella kesän mittaan ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti